Tarkoituksenahan oli että tänään salille...mutta ei. Ensin  salikaveri ilmoitti ettei pääse ja sitten työt ruuhkautui ja työpäivä jatkui kuuteen saakka. En sitten jaksanut. Ja muutaman päivän lomakin painaa päälle (ei ollenkaan paha). Huomenna käytän aamulla auton katsastuksessa ja lähden kohti rannikkoa.

Mökillä on varattuna mukavaa puuhastelua, lukemista ja vieraitakin tulossa. Olen myös päättänyt että teen ainakin 3 km kävelylenkin, ihan kokeeksi. Jos jalka kestää, siitä sitten pikkuhiljaa matkaa pidentämään. Joka tapauksessa jalkaharjoitteet salilla saavat vielä  odottaa. Peukut pystyyn...jalka on tuntunut viimeiset pari päivää tosi hyvältä, vain kyykistyminen ja portaiden kävely muistuttaa...tosin selvästi kylläkin.

Maistelin tänään taas uutta Nutrilett-makua eli kasviskeittoa. Hyvää oli sekin. Kyllä näillä mauilla pari viikkoa jaksaa. Kuitenkin edelleen osittaisesti vain nutrausta.

Tämän päivän ruuat:

Aamulla Nutrilett-patukka, rahkaa ja hedelmäsalaattia. Lounasruoka töissä eli kaalilaatikkoa ja salaattia. Välipalana Nutrilett-patukka. Päivällisenä Nutrilett-kasviskeitto. Iltapalalle varattuna ykkösviili. Energiaa yhteensä n. 1200 kcal. Ei edelleenkään nälän tunnetta tai muita oireita. Paitsi...yöuni on parantunut.