Tänään on sitten lenkkeilty (kävellen) reipaasti, sykemittarin mukaan kulutus 512 kcal. Ei paha, ei ollenkaan....huomenna ja keskiviikkona salille, loppuviikon liikunnat voi jäädä vähille kun on nuo työkuviot sellaiset.

Lenkkistä tuli vähän reippaampi ja pidempi kun  sunnittelin, piti nääs vähän päästellä ylimääräisiä höyryjä. Tänään ei sitten muutoin ollut mikään huippupäivä. Aamulla kun läksin töihin jalat oli aivan jumissa, ilmeisesti siitä kun nukuin ikkuna auki. Takareittä jomotti kokopäivän varsinkin sen jälkeen kun joudun istumaan vajaan kahden tunnin palaverin kovalla puutuolilla. Muutoinkin kiire päivä, aamupäiväkahvit jäi väliin. Selkeästi nälän ja heikotuksen tunnetta - lienee sellaista maanantaiaamun energiavajetta kun viikonloppuna syömiset olivat työpäiviä niukemmat. Ensi hätiin otin ennen lounasaikaa myslipatukan. Ja sitten vielä,  nämäkin farkut alkavat tippua päältä - koko ajan saa olla nostamassa. Tänään sekin ärsytti vaikka viime viikolla myhäilin asialle tyytyväisenä. Ei viittis tässä vaiheessa lähteä uusia ostamaan ja olin ajatellut et näillä pärjäisin vielä muutaman viikon, ainakin seuraavat 5 -7 kg. Pitää alkaa penkomaan kätköjä löytyiskö sellaisia housuja joita olis helppo vaikka vähän pienentää. Kotikäyttöön olen pienentänyt noita kesäisiä ohuempia ja vaajaalahkeisia housuja mutta niillä ei nyt enää työssä eikä asioilla pärjää. Kaiken tän vänkkäämisen jälkeen mietittiin työkaverin kanssa et mikä tässä päivässä on vikana, ei kummallankaan oikein mennyt putkeen....Huvikseen vilkaistiin horoskooppiin... joka lupaili:

" Asiat eivät ehkä suju tänään niin kuin toivoisit niiden sujuvan. Kannattaa miettiä mihin tyytymättömyytesi kohdistuu. Et pysty korjaamaan tilannetta välittömästi, mutta asiaa on ajateltava pidemmällä tähtäimellä. Mieti miten olet aiheuttanut vallitsevan ongelman, sillä muilla ei ole asiaan osuutta"

Nauruhan siinä sitten tuli... yritin vielä soittaa vartin verran työterveyshoitajalle hänen puhelintunnin aikana mutta en saanut kiinni. Yritän saadan ensi viikoksi hänelle aikaa jotta saisin itselle uskonvahvistusta että jatkan vielä tällä tavoin tätä projektia eli energian osalta näin niukkaa linjaa. Halua on, mutta eniten itseäni askarruttaa noin kilppariarvot - oisko niitä tarpeen seurata tiuhempaan ja tarvittaessa muuttaa lääkitystä. Vaikka olen koko aikuisiän kantanut rasitteena tätä usean kymmenen kilon ylipainoa olen ollut (vielä toistaiseksi) terve. Sokeriarvot hyvät, sokerirasitus tehty jopa kaks kertaa (40 v ja 45 v) kun työterveyshoitaja oli työterveystarkastuksessa vakuuttunut että mulla on vähintään kakkostyypin diabetes, korkeasta kolestrolista puhumattakaan. Kolestroli kuitenkin alle 4, hemppari aina vähintään 135-140, verenpaine huippupainoissa hieman koholla mutta nyt hyvä eli ensimmäisen reilun kymmenkilon pudotuksen ja säännöllisen liikunnan aloittamisen jälkeen sekä ylä- että alapaine pudonnut n. 10 yksikköä.

Entäs sitten viikkoyhteenveto:

Paino - 1,3 kg eli yhteensä neljän viikon aikana -8,5 kg. Kalorit n. 1050 kcal/pvä. Liikunnalla kulutettu n. 1700 kcal/viikko. Repsahdukset: Kinkku-Rucola-pizza (maistui tosi hyvältä).

Eli ihan hyvä tulos (hymisen hiljaa) vaikka malttamattomuuttani olin  viikolla  jo jonkinlaista pettymysfiilistä virittelmässä. Jos näin mennään tän viikon jälkeen vois olla saavutettuna 1/3 osa nykytavoiteesta (9,5 kg/28kg).

Näillä ajatuksilla eteenpäin...