Tämä viikko tuntui vievän minusta kyllä kaikki mehut. Tai ei oikeastaan pelkästään tämä viikko vaan viimeiset kolme viikkoa. Tää viikko oli vaan kaikkein raskain ja tällä viikolla annoin periksi. Olin laittanut jonkinlaisen päätepisteen torstai-iltapäivälle, viimeisen pitkän palaverin päättymiseen. Torstaina olin sitten todella väsynyt ja kun perjantaina tein vielä yli yhdeksän tunnin päivän ja purin kiertyneitä rästejä, olin vieläkin väsyneempi. Eilinen ilta ja tämä päivä on mennyt sitten palautuessa.

Ei – en ole repsahtanut. Syömiset olleet hyvin hallinnassa, itse asiassa vain pieniä repsahduksia liittyen eri tilaisuuksissa olleisiin kahvitarjoiluihin. Liikkunutkin olen tällä viikolla suhteellisen runsaasti. Painokin edelleen laskusuunnassa entiseen malliin, torstaina kävin puntarissa ja silloin – 0,8 kg. Elimistö ilmeisesti taistelee flunssaa vastaa, olen lähipiiristä ainoa joka en ole liikkeellä olevaa syysflunssaa sairastanut. Kiitän siitä kohtuullisen hyvää kuntoa ja päivittäistä monivitamiinivalmistetta.

Ilmoittauduin tällä viikolla tuohon positiivisuushaasteeseen – itselleni aivan oikeaan aikaan. Tällä viikolla olen kaivannut sitä positiivisuutta ja pyrkinyt sen huomioimaan. Oikeastaan ajattelin asiaa niin, että mistä kunakin päivän tulin erityisen iloiseksi.

Maanantaina: Töistä kotiin kävelleessä näin säiliöauton kastelemassa puita. Hämmästelin  näinkö oikein ja jäin läheiselle puistonpenkille seuraamaan asiaa. Ja aivan totta – puut ei olleet mitään pieniä vaan n. 6-7 m korkeita, toki istutettuja ja varmaankin jalostettuja lehmuksia.  Jokaisen puun juurella oli sellainen valkoinen salaojaputki ja siihen säiliöauton letkusta valutettiin vettä. Empä ollut tuota aiemmin nähnyt.  Jotenkin se vaan tuntui hullunkuriselta. Toisaalta jäin miettimään kuinka rakennetussa ympäristössä ja kaukana oikeasta luonnosta me täällä kaupungissa asumme.

Tiistaina: Kävelin aamulla palaveripaikkaan tavanomaisesta poikkeavaan reittiä eli sataman kautta.  Aamuyöstä oli ollut pakkasta ja aamu-usva alkoi selvetä. Satamalaituri oli valkean kuuran peitossa ja aurinko nousi järven takaa. Aivan upea näkymä ja väritys. Ihana alku päivälle.

Keskiviikkona: Kesken työpäivää muualla asuva ystäväni soitti ja teki parin viikon päähän kahdelle illalle varauksen kalenteriini. On tulossa tänne seudulle työmatkalle. Ihana tavata pitkästä aikaa. Lounaalla tapasin sattumalta henkilön jonka kanssa tulen seuraavien kuukausien aikana tekemään suhteellisen paljon yhteistyötä. Jo heti ensimmäisten tapaamisten jälkeen yhteistyö on tuntunut mutkattomalta ja keskinäinen kommunikaatio on välillä jopa flirttailevaa, kuten nyt istuessamme samassa lounaspöydässä. Toki siitä tulee hyvälle päälle.  

Torstaina: Aamupäivän palaverissa vahvistui että siirryn marras-joulukuussa useammaksi kuukaudeksi projektitehtäviin.  Epätietoisuuden loppuminen asiasta tuntui helpottavalta. Ihana saada vaihtelua ja toisenlaista haastetta.  Illalla ystäväni kanssa elokuvissa – rentouttavaa ja palauttavaa.

Perjantaina: Empä tiedä mitä sanoisin. Luovin päivän läpi uupuneessa ja levottomassa tunnelmassa. Töiden jälkeen kävelin kaupungilla väsyneenä ja pohtien kaikkea hässäkkää työssä, ihmissuhteissa... kuinka eteenpäin. Asetin rajoja omaa itseäni kuunnellen.  Kotona nukahdin sohvalle TV:tä katsoessani heti kahdeksan jälkeen, heräsin yhdeltätoista ja siirryin makuuhuoneeseen jatkamaan unia.

Tänään: Heräsin kuuden jälkeen lähes kymmenen tunnin unien jälkeen.  Ja suhteellisen pirteänä. Tänään kai olen onnellinen siitä että sain arkiset askareet tehtyä: siivous, pyykki, kaupassa ja asioilla käynti, autonpesu. Voimat alkaa pikkuhiljaa palautua – Huomenna on hyvä päivä...