Tämä viikko on ollut melkoista vilskettä...paljon menoa ja vähän liikuntaa. Tällä viikolla ei tuolla liikunnan aktiivisuudella kyllä kehuta. Nyt viikonloppuna yritän aktivoitua ulkoilemaan, huomenna kenties salille, kenties temppuilen täällä kotona ton kahvakuulan kanssa.

 

Tämän hetken ihanuus on se että olen saanut viikon ”velvoitteet” kahlattua kunnialla läpi, vieraat lähteneet ja nyt viikonloppu on aivan omaa aikaa. Kävin juuri tunnin lenkillä ihanassa auringonpaisteessa. Aamunaikaiset lenkkeilijät olivat tallanneet polut valmiiksi joten ei tarvinnut pelätä liukastumista – aamuyöntunteina oli satanut muutaman sentin lunta.

Tämä viikko on ollut siis haasteellinen. Siitäkin huolimatta puntari näytti eilen aamulla

-0,9 kg ja jos se on maanantaina viikon tulos voin kyllä hyppiä iloista. Tähän viikkoon on siis mahtunut kaksi ravintolassa käyntiä, yhdet 60-vuotissynttärikahvit sekä elokuvissa käynnin jälkeen pari extrakuivaa siideriä sekä leffassa kourallinen sipsejä toisen pussista. Kaikki nää velvoitteet olivat ennakkoon tiedossa ja näihin liittyvät nautinnot olin myös itselleni ennakkoon sallinut ja luvannut. Nyt viikonlopun yritän kevennellä eli keittelen kasvis-sosekeittoa ja nutrailen. Sekä herkuttelen sosekeiton kanssa ruisleivällä ja juustolla joita vieraiden kestitsemisestä jäi. Ensi viikolle on sitten uudet haasteet.

 

Keskiviikkona kävin työterveyshoitajalla. Olin sopinut ajan 2-3 viikkoa sitten, eli silloin kun pohdin aktiivisesti sitä kuinka kauan jatkan tätä suhteellisen niukkaa osanutrausta. Käynti oli ihan OK. Sain kiitos saavutetusta tuloksesta mutta myös kehotuksen harkita kuinka kauan jatkan näin, vaikkakin tulokset ovat palkitsevia ja menetelmä tuntuu itselle helpolta ja sopivalta. Keskustelimme mm.  siirtymisestä 1200 kcal ruokavalioon tai vaihtoehdosta että alkaisin seuraavaksi korvata iltapalan ns. normiruualla. Keskustelimme asiallisesti, missään vaiheessa en kokenut että toteuttamani menetelmäni tuomittaisiin tai minua painostettaisiin siirtymään ns. normiruokaan. Keskustelimme tavoitteista ja toki kerroin millaisiksi ne olen itselleni asettanut. Siinä asiassa olimme hyvinkin samalla linjalla eli tärkeää on olla tyytyväinen siihen mitä peilistä näkee ja että tunnistaa itsensä siitä. Toissijaista on se mitä puntari näyttää tai missä painoluokassa on.  Yhdessä visioitiin myös 10-20 vuotta eteenpäin. Eli on merkityksellisempää ja haasteellisempaa mitä paino on silloin, kun mitä se varsinaisen painonpudottamisen lopettamisen jälkeen. Sain kiitosta sallivuudesta eli en siitä etten suhtaudu liian tiukkapipoisesti tähän painonpudotukseen vaan sallin itselleni nautintoja.

 

Näinhän se on...Ei mitään uutta ja ihmeellistä, itsestään selvyyksiä mutta toki se antoi taas näkökulmaa itselle.  Ehkä tästäkin keskustelusta jalostuu omissa ajatuksissani jotain sellaista jolla siirryn seuraavaan vaihteeseen.

 

Käynnin tuloksen sovittiin että kilppariarvoja seurataan nyt tehostetusti, lisäksi nyt otetaan kolestroliarvot, niitä kun ei kesällä otettu. Niissähän mulla ei ole ollut koskaan ongelmaa, aina alle 4, toki suhde voisi olla hieman parempi.

 

Joka tapauksessa olen tällä viikolla useaan kertaa huomannut ajattelevani ja pohtivani painoon(ylipainoon) ja laihduttamiseen liittyviä syyllisyyden, häpeän ja toisaalta myös pelon tunteita. Millaisia stereotypiota yhteiskunta muodostaa ylipainoisesta henkilöstä? Vaikka en ole aiemmin suostunut niihin uskomaan, tämänkin vertainen laihduttaminen on kyllä todentanut ja vahvistanut että niitä on. Siitä en jaksa nyt kirjoittaa, ehkä huomenna... nyt alan lueskelemaan teidän muiden tapahtumia ja kirjoituksia kuluneen viikon aikana.