Olen tällä viikolla tutustunut uuteen termiin: onnistumisorientaatio. Asiayhteys oli toki eri mutta en voinut olla ajattelematta asiaa tähän omaan painopudotusprojektiin liittyen ja vähän laajemminkin.

 

Onnistumisorientaatio liittyy rento ja suhteellisen nopeakin kokonaistilanteen hahmottaminen.  Onnistuakseen on oltava tahtoa, oikeanlaista ja itselle oikealla tavalla mitoitettua tahtoa. Onnistuakseen on nähtävä vaivaa, opittava, kehityttävä ja tultava täydelliseksi. Ja on kuljettava yksin. Sielussa oleva pyhä liekki täytyy kyetä herättämään eloon. Ja tarvittaessa tulee hakea tukea toisilta, kanssakulkijoilta, jotta liekki pysyy elossa.  

 

Päämäärä tietoinen tahtominen on se, joka vie eteenpäin. Tahtomiseen liittyvät vastuuntunto, tavoitteet ja keinot. Kova tahto voi tehdä ihmisestä typerän mutta kun tietää mitä haluaa, se on valtava energianlähde. Asiaa kannattaa lähestyä riittävän yksinkertaisesti ja asentaa vaatimustaso itselle oikealle tasolle. Alhainen vaatimustaso kuvastaa ihmistä, joka onnistuu usein, mutta ei koskaan saa merkittäviä yksittäisiä saavutuksia. Korkea vaatimustaso taas kuvastaa ihmistä, joka sisukkaasti rämpii epäonnistumisesta toiseen, mutta joskus löytää nyrkin kokoisia timantteja. Kumpikin tavoitteenasettelu on oikein, sillä maailma tarvitsee suorittajia, jotka menestyvät ja se tarvitsee myös niitä innovaatioita, jotka ovat löytyneet kymmenen vuoden sinnittelyn tuloksena.

 

Jokaisen meistä päättää omalla harkinnalla mitä on järkevä haluta ja mikä on riittävästi. Oikeamielinen, siis tavallinen asiallisen järkevä ihminen tajuaa mikä on riittävästi. Jos ajaa itsensä huumaan asti, ei ehkä tajua mikä on sopivasti.

Kannattaa siis mitoittaa itselle sopivat tavoitteet ja sopivat raamit, millä keinoilla niitä tavoitellaan. Kohtuullisuus vaatii ymmärrystä ja kokemusta, siitä, mikä on sopivasti. Suorituspaineet lähtevät yleensä syvältä sielustamme ja ovat merkkejä siitä, että emme usko onnistuvamme.

 

Halu ja tahto onnistua ruokkivat onnistumista, mutta alkuvaiheessa ne ovat usein liian kaukaisia motivaattoreita. Tarvitaankin unelmointia, mikä saa asiat alkuun. Pikkutarkkuutta, mikä saa asiat luonnistumaan ja loppuvaiheessa tarvitaan sisäistä hehkua, tahtoa paahtaa, kunnes on aika korjata potti.  Ihmiset kokevat nämä vaiheet omalla tavallaan. Usein asian loppuunsaattaminen on vaikeaa puurtamista. Tässä vaiheessa tarvitaan tahtoa eli sisäistä voimaa ja lujuutta.

 

Ok, tuo edellä oleva oli kovin teoreettista mutta jospa esitän muutaman kysymyksen omasta onnistumisorientaatiosta:

1)      Palaako sinun sielussasi liekki joka auttaa sinut onnistumaan?

2)      Onko sinulla tukea joka auttaa liekkiä pysymään elossa?

3)      Onko sinun järkevä haluta sitä mitä tavoittelet?

4)      Onko asettamasi vaatimustaso itsellesi sopiva, ei liian alhainen, eikä liian korkea?

5)  Olethan sinut aikaisempien rämpimisten kanssa ja nyt olet valmis löytämään sen oikean timantin?

6)      Pystytkö väistämään liian korkean suorituspaineen?

7)      Unelmoitko? Mistä?

8)      Onko sinulla käytössä itsellesi sopivat keinot, tarvittavaa pikkutarkkuuttakin?

8)      Löytyykö sinusta tarvittavaa sisäistä hehkua, tahtoa paahtaa ja lopulta korjata koko potti?

 

Kenties vastaa noihin kysymyksiin huomenna tai sunnuntaina itsekin ja ihan täällä blogissakin. Ihanuus, minulla on täysin vapaa viikonloppu – ei mitään ennalta sovittua menoa. Huomenna aamulla asioille ja päivällä teen pitkän lenkki.  Kävin aamulla puntarilla ja viimeviikon turvotukset ja plussat oli yllättävän helposti pudonnut, katsotaan mikä on tilanne maanantaina.